Mä mietin joskus menneitä aikoja. En mieti niitä siksi että kaipaisin niitä, lähinnä vertaan niitä nykyhetkeen. Miten mä olen voinut vaikuttaa elämääni omilla valinnoillani.
Mikä ammatti mulla nyt olisi jos olisin jättänyt ammattikoulun aikoinaan kesken?
Missä olisin nyt jos olisin mennyt lastenhoitajaksi Ranskaan vuodeksi?
Olisinko löytänyt "elämäni miehen" näinkin läheltä?
Mitä musta olisikaan tullut jos olisin käynyt vartija koulutuksen loppuun?
Millaista elämä olisi ilman lasta?
Entä jos pankki ei olisi myöntänyt mulle yli viisi vuotta sitten asuntolainaa?
Tekisinkö lähihoitajan töitä jos olisin saanut oppisopimus paikan?
Olisinko opiskelemassa tarjoilijaksi jos olisin pitänyt kahvila työni?
Asuisinko täällä pikkupitäjässä jos en olisi koskaan eronnut?
Jonkun verran on tullut asioita menetettyä omien valintojen vuoksi mutta nyt mä olen tehnyt mun mittapuulla suuren päätöksen. Päätös jossa aion pysyä seuraavat 1,5 vuotta. Siitä on n. 6 vuotta kun olen viimeksi opiskellut. Muutamien viikkojen päästä aion tehdä sen taas, aloitan opiskelemaan ammattia jota en ikinä olisi itseni uskonut opiskelevan. Ammattia jota tuskin kukaan mua katsellessaan uskoo mun opiskelevan.
Mä aioin valmistua suntioksi hyvillä mielin elokuussa vuonna 2017
En ole uskovainen. Meidän suvussa kukaan ei ole uskovainen, enkä tunne yhtään uskovaista. Siksi tää ammatinvalinta hieman hämmentää mua itseäni. Oon yhdistänyt kaikki kirkkoon liittyvät työt aina uskontoon, ennen tätä. Tää kuitenkin nyt tuntuu omalta jutulta ja aion suorittaa tämän kunnialla loppuun!
Nyt aion valita loppuillaksi puoli lasia viiniä ja oman mieheni kainalon kun lapsikin on jo nukkumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti