Kesä on nyt mennyt ja olisin halunnut kirjoittaa enemmän. Puista tippuu lehdet ja joka päivä sataa, on kylmää ja hämärää. Kesäkukat ovat kuolleet ja tilalle on laitettu lyhtyjä valaisemaan pimeitä syysiltoja. Meidän kesä on ollut täynnä töitä ja remonttia. Kaksi kesäloma viikkoa ja juhannus. Laivareissu ja aamulla krapula. Varpaat Yyterin hiekassa ja jättiburgeri huolttiksella. Hiostava kesälauantai Zoolandiassa ja muutama kirppiskierros. Yhden ihmisen pieni flunssa.
Ei todellakaan mikään elämän kesä. Vaan tasapainoilua töiden, remontin ja kakkavaippojen välillä. Tappelua aikaa vastaan jos vain saisi ajan menemään hitaammin mutta kuitenkin nopeasti että viikonloppuisin ehtisi levätä. Työtunnit eivät riitä töissä eikä kotona. Mies tekee kahta työtä ja itse teen kaiken muun minkä töistä ehdin. Illalla ei ole aikaa istua kuin hetki kahdestaan. Sängyssä vain nukutaan kahdestaan.
Mutta en valita koska, kohta rannettani koristaa uusi tatuointi sanoin ~Be grateful~
Sitä totisesti olen joka hetkestä!
p.s. Apteekista pitää hakea vitamiineja.
perjantai 19. elokuuta 2016
maanantai 8. elokuuta 2016
Raskausuutisia mutta ei meiltä
Tunne kun facebook fiidiisi tulee vuoron perään uutisia synnyttäneistä, raskausajan lääkärikäynneistä ja uusista alkaneista raskauksista. Niin, mikä oma tunteeni on noita yllä mainittuja nähdessäni? Olen yhdessä mieheni kanssa saanut jo yhden ihanan kohta 2 vuotta täyttävän tytön. Mitä sitten?
Mistä tietää koska on vauvakuume? Mulla ei ole koskaan kai ollut sellaista...
Silloin kun lapsemme syntyi sai usein vastailla kysymyksiin että koska toinen lapsi tulee...
Mulla ei ole koskaan ollut saman ikäisiä sisaruksia. Mulla on siis vain kaksi velipuolta ja siskopuoli ja me neljä ei koskaan asuttu samaan aikaan kotona. Mun lapsuus tuntui tältä osin todella yksinäiseltä. Muistan kaivanneeni sisarusta jonka kanssa voisi kinata, mennä samaan aikaan kouluun ja joka kävisi läpi samoja nuoruuden kasvukipuja. Kuten arvata saattaa en koskaan saanut pikkusiskoa tai veljeä vaikka miten yritin puhua vanhemmilleni... Välillä oli todella rankkaa olla vain se ainut yhteinen lapsi. Asiassa oli tietysti hyväkin puolensa; vanhempani halusivat ja vieläkin haluavat vain mulle parasta eikä tarvitse tapella saamastaan huomiosta.
Näin aikuisena on pakko myöntää että ei sisarus vieläkään pahitteeksi olisi. Olisi taas joku kuka kävisi elämässään läpi suurinpiirtein samoja asioita.
Mä olen, niin kauan kuin muistan, halunnut kaksi lasta. Ihan jo senkin vuoksi että lapsilla olisi seuraa toisistaan niin lapsena kuin vanhempanakin. Vaikka oma lapsuuteni oli paras mahdollinen haluan silti tehdä jotain toisin kuin vanhempani. Haluan antaa esikoisellemme sen ilon sisaruksesta jota en itse saanut koskaan kokea.
Mulla ei ole koskaan ollut saman ikäisiä sisaruksia. Mulla on siis vain kaksi velipuolta ja siskopuoli ja me neljä ei koskaan asuttu samaan aikaan kotona. Mun lapsuus tuntui tältä osin todella yksinäiseltä. Muistan kaivanneeni sisarusta jonka kanssa voisi kinata, mennä samaan aikaan kouluun ja joka kävisi läpi samoja nuoruuden kasvukipuja. Kuten arvata saattaa en koskaan saanut pikkusiskoa tai veljeä vaikka miten yritin puhua vanhemmilleni... Välillä oli todella rankkaa olla vain se ainut yhteinen lapsi. Asiassa oli tietysti hyväkin puolensa; vanhempani halusivat ja vieläkin haluavat vain mulle parasta eikä tarvitse tapella saamastaan huomiosta.
Näin aikuisena on pakko myöntää että ei sisarus vieläkään pahitteeksi olisi. Olisi taas joku kuka kävisi elämässään läpi suurinpiirtein samoja asioita.
Mä olen, niin kauan kuin muistan, halunnut kaksi lasta. Ihan jo senkin vuoksi että lapsilla olisi seuraa toisistaan niin lapsena kuin vanhempanakin. Vaikka oma lapsuuteni oli paras mahdollinen haluan silti tehdä jotain toisin kuin vanhempani. Haluan antaa esikoisellemme sen ilon sisaruksesta jota en itse saanut koskaan kokea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)